Näillä mennään, sano.

Hirveen vaikea sanoa mitä ajattelis. Ekana tulee mieleen hullu. Nyt olis tietenkin hyvä, jos tänne eksyisi edes se yksi ihminen, jolla olisi samanlaisia kokemuksia elämässä ja joka voisi kertoa tarinoita aiheesta. Voisi olla hyötyä.

Olen huomannut viimeksi tänään, että tämä aiheuttaa himassakin suurta muutosta. Pinna on kireällä ja tämähän ei ainakaan edesauta yhtään asiaa. Tarvitsisi tukea puolisolta, mutta tuntuu enimmäkseen siltä, että mulle ollaan vihaisia siitä, että maailman paras paikka tällä hetkellä on sänky ja unikaverina on bentsot ja beetat. Tosin niihin toivon muutosta alkavalla viikolla, koska ei ole tropit ihan kohdallaan mun maun mukaan. Kauhean vaikea selittää sitä pahaa oloa joka vallitsee ja jolle ei mahda mitään. Netistä olen laittanut frun lukemaan tarinoita, jotta ymmärtäisi paremmin.

Mutta mitä muuta? Missä vertaistuki? Psykoterapia? Psykiatri? Psykologi? Psykopaatti? Joku muu mikä. Vitustako minä tiedä.

Ikuna en ole ollut elämässäni näin hukassa. Olo on saatanan riittämätön. Töissä ei pysty käymään. Kotona ei pysty tekemään mitään. Ulkomaailma on haitarista. Ruoka ei maistu. Paitsi Rainbow-mansikkakeitto. Ei silläkään tosin kasvava aikuinen kovin pitkälle pötki. Tänään takana yksi lasi mansikkasoppaa ja pari hassua tikkuperunaa. Kun ei vaan maistu. Lähinnä ajatus syömisestä kuvottaa.

Soon semmonen juttu kohta notta ei pysty järjellä selittämään mitään. No joku vois todeta, että eipä tuo meikäläisen kohdalla ole  mikään ihme. Meinaan se järjellä selittäminen. Ei nyt viittis taloa laittaa myyntiin tai avioeroa hommata ihan vielä.

Onneksi on Jokisen Vesku;www.youtube.com/watch